Jotain Karitasta

Olen Keski-Suomesta, Konnevesi-nimisestä n.3000 asukkaan kunnasta kotoisin. Pienestä asti olen ollut paljon tekemisissä eläinten kanssa, joten ne kuuluvat hyvin luonnollisena osana elämääni edelleenkin.

Ensimmäinen oma eläin (labradorinnoutaja Nella) meille tuli minun ollessa jo ala-asteella mutta sitä ennen olin saanut kasvaa mm. lehmien, lampaiden, kissan ja koirien ympäröimänä vieraillessani ja ollessani usein päivähoidossa kummivanhempieni luona. Valitettavasti Nella-koira vieraili luonamme vain hetken ja siirtyi paremmille lintujen jahtaus maille vain 1,5 vuoden iässä. Vajaan vuoden kuluttua perhettämme saapui piristämään saman merkkinen Mona-koira. Monan hyvästelimme vuoden 2006 syksyllä hänen ollessa jo 13,5-vuotias vanha ja väsynyt ystävä.

Hevosiin tutustuin lähemmin ala-asteen loppupuolella v. -92(?). Hevosharrastus oli loistava yhdistelmä kommunikointia eläimen/eläinten kanssa sekä liikunnallinen suoritus, olinhan harrastanut mm. yleisurheilua jo monta vuotta.

Kotoa muutin 16-vuotiaana kun hevosharrastus vei minut viereiselle paikkakunnalle ratsastuslukioon. Tästä harrastuksesta ei kuitenkaan muodostunut minulle niin "pakkomielteistä" että olisin siitä loppujenlopuksi ammattia itselleni halunnut. Niinpä päädyin toisen jo lapsuudesta läheisen harrastuksen myötä vuodeksi Kuopioon kansanopiston kuvataidelinjalle.

Pupu-taulu v.2001

Mutta ei minusta kuvataiteilijaa tullut. No mikäs sitten. Syksyllä 2001 muutin kimpsuineni ja kampsuineni Lahteen ja aloitin Muotoiluinstituutissa Koru-ja hopeamuotoilun linjalla. Lahdessa viihdyin vain sen ajan kuin opiskelut kesti, joten neljän vuoden kuluttua keräsin taas (lisääntyneet) kimpsuni ja kampsuni ja vaihdoin oleskelupaikakseni Tampereen.

Kettu-kaulakoru ja Kettu-rintaneula/silmälasien pidike (kummatkin hopeaa) 

Ensimmäiset puoli vuotta uudella paikkakunnalla vierähti Tampereen Eläinlääkäriasemalla työskennellessä. Lämmöllä muistelen sitä aikaa, sillä se opetti minulle paljon. Suuri kiitos kuuluu jokaiselle eläimelle joka kohtalollaan on minua opastanut katsomaan, kokemaan ja vaistoamaan yhä herkemmin asioita joita ei lausuta ääneen. 

Italianvinttikoirat tupsahtivat elämääni vuoden 2006 alussa. Tästä hetkestä voi lukea Noran historia osiosta. Vuodet 2008 ja 2009 toimin Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry:n puheenjohtajana. Vuonna 2008 toimin Pirkanmaan vinttikoirakerhon hallituksen varajäsenenä sekä tapahtumatoimikunnan vetäjänä. Valitettavasti kaikkeen toimintaan riittämätön aika pakotti minut takaisin ns. rivijäseneksi kummassakin yhdistyksessä. Aikansa kutakin. Katsotaan mitä vuosi 2010 tuo tullessaan.